Partion B-tytöt voitti PuWon (21.4.)

21.4.2024

Jari Förstin ja Jarno Koposen valmentaman Outokummun Partion B-tyttöjen lokakuussa alkanut sarjakausi päättyi Kuopiossa 13.4. järjestettyyn sijoitusturnaukseen. Kauden aikana Partio pelasi 23 ottelua.

Kuopion turnauksessa Partio kohtasi tällä kaudella jo kolmannen kerran kuopiolaisen Puijo Wolley B 2:n. Kaksi aikaisempaa peliä Partio oli hävinnyt erin 2-1, mutta tällä kertaa osat vaihtuivat. Partio oli nyt taitavampi erin 2-1 (25-21, 20-25, 17-15).

Avauserässä Partio oli tappiolla pistein 14-21, mutta nousi lopulta hyvän loppukirin ansiosta erävoittoon 25-21. Partio teki näin erän 11 viimeistä pistettä. Toisen erän alkua hallitsi PuWo,  mutta Partio aloitti taas takaa-ajon tilanteessa 10-21. Tällä kertaa nousu ei riittänyt ja PuWo tasoitti erät. Ratkaisevassa kolmannessa erässä Partion hyvä puolustuspelaaminen tuotti jatkopalloilla erä-ja otteluvoiton.

Seuraavissa otteluissa vastus koveni, kun verkon toiselle puolelle asettuivat hyvää nuorisotyötä tekevien seurojen joukkueet. Partio kärsi tappion mikkeliläiselle Ristiinan Urheilijoille erin 2-0 (25-13, 25-14) ja Vilppulan Tähti C2:lle erin 2-0 (25-21,25-10). B-tyttöjen valtakunnallisessa sarjassa oli mukana 117 joukkueetta. Partion sijoitus oli sija 96. Kuopion turnauksessa Partiolla oli mukana vain kuusi pelaajaa, joista lähes kaikki ovat vielä C-tyttöjä. Jokaiselle pelaajalle kirjattiin suorituspisteitä seuraavasti: Iida Huttunen (18), Venla Koponen (10), Reeda Hentelä (7), Ilona Hiltunen (5), Minja Tukiainen (5) ja Sarianne Keinänen (2).

Markku Laitinen